perjantai 24. marraskuuta 2017

Koko meikki essencen tuotteilla

Olen tutustunut Essencen meikkeihin vuonna 2010 Saksan matkallani ja on hassua, että noin 5 vuotta siitä eteenpäin me saatiin Essencen meikit suomeen. Muistan jo matkallani hypistelleeni Essencen meikkejä niiden edullisien hintojen puolesta. Muistan myös hyvin kun ostin silloin matkalta Essencen huulikiiltoja. Toinen oli täysin väritön huulikiilto ja toinen oli kirkkaan pinkki kultaisilla shimmereillä oleva huulikiilto sekä muistaakseni jonkin sortin ripsiväri tarttui matkaan mukaan.
Olen itse alkanut meikkaamaan todella nuorena ja siksi saksan matkalla on meikit jo kiinnostaneetkin ja siksi myös Essence on jäänyt mieleeni.

Mun mielestä on hienoa, että markkinoilla on edullisia meikkejä joita esimerkiksi nuoret voivat hyödyntää. Koska alottaessa meikkaamaan voi esimerkiksi meikkivoiteen sävyn valitseminen  olla todella hankalaa ja jos nyt sattumalta tulee ostettua hieman väärän värinen meikkivoide, ei koe hirveää rahallista menetystä. Toki tämä koskee sellaisiakin, jotka eivät halua laittaa paljoa rahaa meikkeihin, mutta silloin tällöin ois kiva laittaa jotain kasvoille.
Essenceltä löytyy niin kattavasti kaikkea meikkaukseen liittyvää joten halusin luoda kokonaisen meikin ainoastaan Essencen meikeillä.
Meikinpohjustajana toimii Essencen Fresh&Fit Awake Primer. Meikinpohjustajassa on melko paljon shimmeriä ja se tekee meikkipohjasta kuulaan näköisen. Kuulaus hieman lähtee meikkipohjasta kun siihen laittaa puuterin, mikä toki on loogistakin. En huomannut eroa meikin pysyvyydessä meikinpohjustajan kanssa kuin kosteusvoiteen kanssa. Hinta noin 4,40€

Meikin pohjana toimii Essencen Camouflage 2 in 1 Makeup & Concealer 10 sävyssä ivory beige. Tässä meikkivoiteessahan on meikkivoide sekä peiteväri samassa paketissa. Sen koostumus on mielestäni todella peittävä, kestävä sekä se jättää mattapinnan iholle. Tämä on itseasiassa ollut joskus mulla ihan päivittäisessä käytössä. Tykkään melko full coverage meikkivoiteista ja tämä on mielestäni lähellä sitä. Meikkivoide pysyy todellakin hyvänä kokopäivän, mutta ainoona miinuksena on tuotteen hapettuvuus. Tuotetta levittäessä iholle vaalein sävy on jopa mun valkoisella iholla todella vaaleaa, mutta hetken päästä tuote on jo muutaman asteen tummempi. Mua ei itse henkilökohtaisesti haittaa tuo hapettuvuus, sillä tykkään käyttää muutenkin asteen kaksi tummempaa meikkivoidetta, jotta ei näyttäisi niin kalpealta. Suosittelen kyllä kokeilemaan, mikäli etsii edullista ja kestävää meikkivoidetta. Hintaahan tällä meikkivoiteella on alle viisi euroa!

Peitevoiteena tässä meikissä on käytetty Essencen Camouflage Full Coverage peiteainetta sävyssä 05. Peiteaineessa on nestemäinen koostumus joka on todella korkeapigmenttinen sekä kestävä. Se peittää hyvin tummat silmänaluset sekä muut ihon pienet virheet.  Vaikka meikkivoiteessa oli itsessään peiteaine samassa, tykkään itse laittaa sen vielä erikseen. Tuote on todellakin hintansa väärti ja toimii älyttömän hyvin päivittäisessä käytössä peiteaineena. Hintaahan tältä tuotteelta löytyy hieman yli kolme euroa.
Puuterina toimii Essencen Brighten Up! Banaani puuteri on väriltään keltainen, mutta kasvoille laittaessa se on väritön. Puuterin pitäisi toimia bakingissa. Ei pitänyt meikkipohjaa täysin mattana koko päivää, mutta tuotetta on helppo kuljettaa mukana päivän mittaan. Hinta noin 3,70€

Varjotuksien tekemiseen käytin Essencen Get Picture Ready Contouring palettia sävyssä 10 Get in shape. Paletissa on kaksi varjostusväriä ja yksi vaaleampi sävy, joka on mielestäni todella turha, mutta voi käyttää vaikka varjostuksien häivytykseen. Paletin tummin sävy on kylmän sävyinen ja keskimmäinen sävy hieman lämmin. Käytin molempia varjostuksien tekemiseen ja näiden pigmentti yllätti ihan täysin! Vaaleeta sävyä käytin silmien alle tuomaan hieman valoa. Hinta 5€

Korostukseen käytin Essencen My must haves luomiväriä sävyssä 13 snowflake. Snowflake sävy on valkoinen jossa on shimmeriä mukana. Toimii älyttömän hyvin myös korostuksena. Sävy ei luonut liiallista highlightia kasvoille vaan todella luonnollisen kuullon. Hinta 1,70€

Poskipunana meikissä toimii Essencen matt touch blush sävyssä 10 Peach me up! Hieman korallinen sävyinen poskipuna, jossa riittää hyvin pigmenttiä. Mä en itse ennen käyttänyt ollenkaan poskipunaa ja vierastin todella paljon sen käyttämistä. Pikkuhiljaa aloin käyttämään ja tajusin, että se luo kasvoille luonnollisen sävyn. Nykyään käytän poskipunaa päivittäin ja tämä Essencen poskipuna oli kivan luonnollisen sävyinen. Hinta 3,10€
Kulmakarvoihin käytin Essencen superlast 24h vedenkestävää kulmakynää, josta kerroinkin tässä postauksessa. Vaikka tuote on hieman variseva, luo se kulmakarvoista todella luonnollisen, mutta huolitellun näköiset. Hinta 2,50€

Luomivärin pohjustaja käytin Essencen I Love Colour Intensifying luomivärin pohjustajaa.
Primer on hennon vaaleanpunainen joka on hieman hohdokas. Koostumukseltaan se on todella ohut ja helppo laittaa. Tuotetta ei juurikaan näe, kun sen on laittanut luomille. Toimii älyttömän hyvin luomivärin pohjustajana, mutta ei imase itseensä luomivärien pigmenttiä. Luomiväri pysyi hyvänä koko päivän. Hinta 3,10€

Silmämeikissä on käytetty Essencen My must haves luomivärejä, joista voi koota itseään miellyttävän neljän tai kahdeksan sävyn paletin. Itse valitsin neljän sävyn paletin, johon valitsin niin perus sävyt kuin olla ja voi. Näillä sävyillä pääsee pitkälle aloitellessaan harjoittelemaan luomivärien käyttöä tai ihan päivittäisessäkin käytössä. Sävyt ovat: 13 snowflake, 09 chilli vanilli, 09 brownie'licious, 20 black is back. Vaaleimmat ovat liikkuvalla luomella, silmän sisänurkassa sekä kulmaluulla. Tummimmat sävyt löytyvät luomivaosta sekä silmän ulkonurkasta. Paletin hinta 1,60€ ja luomivärit 1,70€/kpl.

Rajausvärinä käytin Essencen Cushion Eyelineria. Tämä Cushion eyeliner on kyllä ihan huippu tuote, jos vain sivellin on todella tarkka. Tykkään kun eyeliner kuivuessaan muuttuu mattapintaiseksi sekä pysyy ihan älyttömän hyvin. Cushion eyelinerin hinta 3,70€
Ripsivärinä käytin yläripsissä Essencen The False Lashes ripsiväriä sekä alaripsissä Essencen Get Big Lashes vedenkestävää ripsiväriä. The False Lashes sekä Get Big ripsivärit ovat olleet minulla käytössä jo pitkään. Get Big pysyy hyvin alaripsissä vaikka nauraisi vedet silmissä sekä The False toimii yläripsissä todella hyvin. Get Big 3,10€ ja The False 3,50€

Huulimeikissä käytin Essencen Velvet Matt sävyssä 23 sekä Soft contouring  lip liner sävyssä 07  lost in love huultenrajaus kynää. Essencen huulituotteet ovat yllättävän pysyviä sekä huultenrajaus kynät ovat todella edullisia ja ajavat asiansa. Huulipuna noin 3€ ja rajauskynä 1,50€

Löytyykö meikkipussistasi jokin Essencen tuote? 

8 kommenttia:

  1. Oi kun on nätti ja luonnollinen meikki! Todella kaunis, tykkään :)) ihanat sävyt!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana meikki! <3 Ja ihan huippuidea tehdä meikki pelkästään yhden brändin tuotteilla :) Toi cushion eyeliner on ihan huippuhyvä, vaikka oon tosin nyt jo jonkin aikaa käyttänyt tota enemmän essencen liquid inkiä, joka on ihan superhyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda :) Sun postauksen jälkeen nappasin tuon cushion eyelinerin matkaan mukaan ja se on kyllä hyvä! Nestemäiset on edelleen mun suosikkeja, mutta oli kiva pitkästäaika kokeilla siveltimellä eyelinerin tekoo :)

      Poista
  3. Tosi hieno, tuo siipimäinen rajaus on tosi kaunis! Essencen cushion eyeliner on kyllä mahtava, hinta-laatu suhteeltaan aika lyömätön. :)

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis meikki! <3 Mun mielestä on hienoa, että noinki edullisilla tuotteilla saa luotua tuollaisen upean meikin :) Oot kyllä taitavakin tietenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina <3 Se olikin postauksen idea, että ei jokaisen meikkituotteen tarvii maksaa paljoa. Edullisillakin meikeillä saa tehtyä hyvän meikin :)

      Poista