maanantai 5. helmikuuta 2018

Ensikosketus Hehkuun

Täällä on innolla odotettu Keskon sekä Oriolan yhdessä rakentamaa uutta ketjua, nimittäin Hehkua. Hehku on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppaketju, jolla on monipuolinen ja laaja valikoima kauneuteen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä palveluita ja tuotteita. Koska Tampereelle avautuu Hehkun liike vasta helmikuun aikana sekä maaliskuussa, uteliaisuudestani tein avajaisviikonloppuna tilauksen heidän verkkokauppaan.
Hehkun verkkokaupassa oli avajaisviikonlopun aikana esimerkiksi Madaran ja Baremineralsin tuotteet -30%. Selailin hetken aikaa Hehkussa olevia tuotemerkkejä, jonka aikana mieleeni tuli muutamia tuotteita mitä olin halunnut pitkään kokeilla. Nämä tuotteet olivat Mossan misellivesi, Olivia Kleinin aktiivihiili hoitonaamio sekä Madaran AHA-hedelmähappo kuorinta. Olin kuitenkin liian myöhään sunnuntai iltana liikkeellä ja moni tuote oli jo loppunut verkkokaupasta. Ostoskoriini pääsi vain Madaran kuorinta, hetken mielijohteesta muutamia It's Skin merkin kangasnaamioita sekä tuoksustaan paljon kehuttu Ziajan cupuacu suihkusaippua.
It's Skin  on eteläkorealainen kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteiden valmistaja, jonka korkea laatu, tehokas vaikutus sekä kilpailukykyinen hinta tekevät niistä haluttuja. It's Skin tuotteet ovat kasvattaneet nopeasti suosiotaan ympäri maailmaa. Tuotteissa yhdistyvät aasialainen ihonhoitofilosofia sekä luonnon omat vaikuttavat aineet. It's Skinin kasvoseerumit ovat houkutelleet mua jo pitkään, mutta heidän kangasnaamioihin en ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Ostoskoriini päätyi bambu, porkkana ja hunaja kangasnaamiot. Hintaa näillä oli 2,20€/kpl

Bambu kangasnaamiossa on bambunrunkouutetta jossa on runsas piipitoisuus, joka auttaa ihoa käyttämään kivennäisaineita paremmin hyväkseen sekä antioksidantteja. Porkkana kangasnaamio taas puolestaan sisältää porkkananjuuriuutetta joka sisältää runsaasti beetakaroteenia sekä A-vitamiinia, joilla on ihoa rauhoittava sekä ärsytystä lievittävä vaikutus. Hunaja kangasnaamiossa nimensä mukaisesti hunajaa, jolla on tulehduksia vähentävä vaikutus. Hunajan lisäksi naamio sisältää paljon ravintoaineita kuten C,- D- ja E-vitamiinia, jotka kosteuttavat ja tasapainottavat ihoa.
Madara on varmasti monelle jo tuttu luonnonkosmetiikka merkki, joka käyttää pohjoisen tehokkaita kasviraaka-aineita. Madaran AHA-hedelmähappoja sisältävä kasvojenkuorintaa on kehuttu niin paljon joka puolella, että vihdoin sain sen hankittua myös itselleni. AHA kuorinta sopii hyvin monelle ihotyypille ja monien iho-ongelmien kanssa käytettäväksi. Kuten esimerkiksi. juonteisiin, akneen ja pigmenttimuutoksiin. Kuorinta virkistää, uudistaa ja kirkastaa ihoa tehokkaasti. -30% alennuksen jälkeen tuotteelle jäi hintaa 18,55€
Ziajan Cupuacu suihkusaippuassa on herkullisen toffeinen tuoksu, joka tulee cucuapusta, karitevoista macademiaöljystä ja Brasilian pähkinästä. Tuote puhdistaa ihon tehokkaasti, mutta hellävaraisesti hoitaen sitä samalla. Suihkugeeli on todella reilun kokoinen ja tuoksu on todellakin valloittava. Hintaa tällä on 5,40€ ja purkki on 500ml
Hehkun verkkokaupasta jäi positiivinen kuva vaikka avajaisviikonlopun suuret asiakasmäärät, ilmaiset postikulut ja hyvät alennukset ruuhkautti verkkokauppaa varmasti aivan älyttömästi tuli paketti perille nopeasti. Tilasin tuotteet 28.1 ja tuote lähti verkkokaupasta 1.2 ja siitä seuraava päivänä paketti oli jo noudettavissa.  Nyt vain innolla odottamaan että, Hehku avautuu myös Tampereelle. Nyt helmikuun aikana Hehkun liike avautuu kuninkaankulmaan ja maaliskuussa Turtolan K-citymarkettiin. Ehkä silloin pääsen kotiuttamaan Mossan miselliveden ja Olivia Kleinin aktiivihiilinaamion.

Tuliko tilattua Hehkun verkkokaupasta vai kävitkö jopa jo Hehkussa? 

10 kommenttia:

  1. Ziajan Cupuacu tuotteet on niin ihania<3 Mun mielestä siinä kuorinta-aineessa tulee toi ihana tuoksu vielä paremmin esille kuin tossa suihkugeelissä :) Mutta siis ihan lyömätön kombohan toi on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä eilen ensimmäisen kerran kokeilin tota suihkugeeliä ja se oli kyllä ihanan tuoksuinen. Mäkin muistelin, että tuoksu olisi ollut vielä parempi kun I Love Me messuilla näitä tuoksuttelin. Voi siis olla että oon sitä kuorintaa just nuuhkinu siellä :) Ihan älyttömän hyvät raaka-aineet kyllä löytyy tästä suihkugeelistä!

      Poista
  2. Tässä kuussa pitäisi avautua kaksi Hehkua Ouluun (elleivät ole jo avanneet) joten käyn ehdottomasti tarkastamassa mistä on kyse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että aukeaa myös Ouluun ja vielä kaksin kappalein!

      Poista
  3. Aion mennä Hesan Hehkuun ihan paikan päälle, kunhan ehdin. Kiva, että tulee tällaisia uudentyylisiä myymälöitä, joista saa monipuolisesti kosmetiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä, että uudet liikkeet ovat tervetulleita!

      Poista
  4. Hehku kiinnostaa, ehdottomasti! Mietin että olisin lähtenyt avajaispäivänä tsekkaamaan Vantaan, mutta se sitten jäi..enkä kyllä päässyt verkkokauppaankaan asti :D Taidanpa mennä seuraavaksi tutustumaan, mitä kaikkea verkkokauppa tarjoaa :)

    Se Olivian naamio on ihana! Madaran AHA-naamio onkin mulla ostoslistalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, onneksi sinne pääsee vielä moneen kertaan! Verkkokaupasta mulla jäi kyllä ehdottomasti positiivinen kuva :)

      Poista
  5. Hehku kuulostaa kyllä ihanalta ketjulta, en malta odottaa että pääsen vierailemaan liikkeessä :) Tuo Madaran Peel on aivan ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odotan innolla, että pääsee ihan liikkeeseen asti! Madaran Peel oli kyllä kiva. Tuoksu ei ehkä niin mieleinen, mutta muuten ihan passeli tuote

      Poista